
Käsitöitä muutoksen puolesta
Utopiaklubi on käsitöistä ja aktivismista kiinnostuneiden kohtauspaikka. Uskomme pehmeään voimaan ja muutokseen.
Olet tervetullut mukaan työpajoihimme tekemään käsitöitä, oppimaan ja jakamaan taitoja, keskustelemaan ja viettämään luovaa aikaa yhdessä.

Innostu. Osallistu. Vaikuta.
Heinäkuun työpajassa to 10.7. klo 17-19 teemme ja kunnostamme rauhanlyhtyjä elokuun Hiroshima-päivän muistojuhlaa varten.
SOPUKKA, ALEKSANTERINKATU 10, LOVIISA
KARTALLA

Heinäkuun työpajassa kunnostamme vanhoja sekä teemme uusia Hiroshima-päivän muistolyhtyjä Dunja Katzin opastamana.
Hiroshima-päivää eli atomipommien uhrien muistopäivää vietään 6. elokuuta. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta. Yhdysvaltojen 6.8. ja 9.8.1945 pudottamat pommit tuhosivat japanilaiset kaupungit silmänräpäyksessä. Sadattuhannet kuolivat ja vammautuivat. Hengissä selvinneet ja heidän jälkeläisensä kärsivät edelleen atomipommien seurauksista. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja muistetaan japanilaisen perinteen mukaan laskemalla kynttilälyhtyjä veteen. (Lainaus: Rauhanliitto)
Tunnelmallinen rauhantapahtuma järjestetään tänä vuonna taas Loviisassa keskiviikkoiltana 6.8.2025. Tule mukaan heinäkuun työpajaan valmistelemaan lyhtyjä tapahtumaa varten!
Utopiaklubin työpajat ovat kaikille avoimia etkä tarvitse mitään aiempaa kokemusta. Yhdessä opimme ja jaamme taitojamme. Tärkeintä on olla mukana!

Utopiaklubissa voit:
- Jakaa taitojasi ja oppia uusilta ystäviltä
- Osallistua luovan aktivismin projekteihin
- Keskustella, verkostoitua ja kasvattaa ymmärrystäsi yhteiskunnallisista kysymyksistä
- Vaikuttaa positiivisesti paikallisyhteisöömme - käsitöiden ja taiteen voimalla
Tule mukaan luomaan Loviisaan dynaamista luovuuden ja aktivismin yhteisöä
Utopiaklubissa ajatus ja toiminta kulkevat käsi kädessä. Käsitöiden keinoin haluamme herättää tietoisuutta, inspiroida keskustelua ja käynnistää positiivisia muutoksia meidän kaupungissa, kylissä ja yhteiskunnassa. ✊
Jokainen pisto, solmu ja siveltimen veto on osa suurempaa kuvaa - yhteistä matkaamme kohti parempaa huomista. 🌎
Työpajat ja tapahtumat
Järjestämme joka kuun toinen torstai työpajan, joissa teemme käsitöitä eri tekniikoilla ja vaihdamme ajatuksia yhteiskunnallisista teemoista. Et tarvitse mitään aiempaa kokemusta, yhdessä opimme ja jaamme taitojamme. Tärkeintä on olla mukana! 💘
Tulevaisuudessa luvassa on myös teema-iltoja ja näyttelyitä, joissa voimme yhdessä nostaa esiin tärkeitä aiheita ja osoittaa mieltämme luovin keinoin! 😉

Oletko utopisti?
Onko sinulla palava halu muuttaa maailmaa? Aloita pienistä teoista, yhdessä siitä tulee suurta Tule mukaan toimintaan seuraamalla Instagramissa / Facebookissa ja käymällä tapahtumissamme. Voit myös liittyä Utopiaklubin viralliseksi jäseneksi!
Maailman parantaminen vaatii ihan uusia ratkaisuja sekä menestyksen mittareita pelkän BKT:n sijasta, kuten yhteisön ja ympäristön hyvinvointi. Näiden polkujen löytäminen vaatii unelmointia, utopiointia, paremman huomisen kuvittelua ja sen kaiken villiä maalailua todeksi.
Tehdään yhdessä Loviisasta, Suomesta, ja miksei koko maailmasta, hiukan utopistisempi paikka.

Usein kysytyt kysymykset
Utopiaklubi: Missä luovuus kohtaa aktivismin
Uskomme taiteen voimaan luoda dialogia ja inspiroida yhteiskunnallista osallistumista. Tule mukaan!

Anni Kulmala
Utopiaklubi ry:n perustaja ja puheenjohtaja, yrittäjä, web designer, wanhojen talojen fiilistelijä, vasemmisto-utopisti, loviisalainen since 2020

Jonna Kiviranta
Utopiaklubi ry:n perustaja ja sihteeri, kuunkulkija, luonnonlapsi, tähtipölyä hiuksissa, kehitysvammaisten ohjaaja, loviisalainen jo 20 vuotta

Utopiaklubi-työpajat Sopukassa, Aleksanterinkatu 10, Loviisa
Tapaamme huhtikuusta 2025 lähtien uudessa osoitteessa! Seuraava työpaja on Sopukassa torstaina 10.7.2025 klo 17-19.